Aaron Kallinen

Blogi muuttanut

2008-09-22T10:49:00.002+03:00

Aloitan bloggaamaan Wordpressillä ainakin nyt kunnallisvaalien ajan. Uusi blogi löytyy osoitteesta http://aaronkallinen.wordpress.com. Perille löytää myös osoitteella http://www.aaron.ehdokas.info.

Pidän kuitenkin tilin avoinna vielä Blogspotissa kommentointia varten ja osittain nostalgiasyistä.

Oulujärvi

2008-08-08T21:57:00.009+03:00

Kotimaanmatkailu avartaa. Olin juuri Oulujärvellä Kainuussa Manamansalon saaressa retkeilemässä. Manamansalo on Suomen sisävesien viidenneksi suurin saari . On tosin sanottava, että Manamansalo on enemmän saarimainen kuin monet muut, koska se on laajojen vesimassojen ympäröimä ja mantereesta selvästi erottuva. Ainoastaan pohjoisesta se on kiinni mantereeseen sillalla ja etelässä lossilinjalla.

Oulujärvi on tunnettu Suomen suurimmista sisävesien selistään, joista suurin on järven itäosan Ärjänselkä. Myös Niskaselkä (kuvassa) on massiivisen kokoinen. Kaistale vastarantaa jäi jopa horisontin taakse, mikä toi merimäistä tunnelmaa.

Varsinkin hyvällä kesäsäällä Manamansalo on varmasti hieno paikka. Nyt ei sää oikein mahdollistanut uimista, mutta luonnonkauneuden pystyi silti huomaamaan. Saaren rannoille on tunnusomaista erittäin hieno hiekka, joka levittäyy pitkiksi hiekkarannoiksi. Länsirannalta, Teeriniemen leirintäalueelta pohjoiseen, oli hieno, koskematon hiekkaranta. Ei huono paikka kesänvietolle, jos siellä päin on.

Nyt hieman koleammalla säällä rannalla loikoilu oli syytä unohtaa ja keskittyä patikointiin. Mielenkiintoista kyllä, saaresta löytyy kirkasvetisiä, jyrkkärantaisia suppulampia. Näitä lampia on useita - osa pienempiä, osa hieman suurempia. Kuvassa oleva Kokkojärvi oli ehkä vaikuttavin lammista - kirkkaasta vedestä saattoi havaita sinne kaatuneet puunrungot ja korkeat rantatörmät nousivat parikymmentä metriä. Lampi saa ilmeisesti vetensä pohjavedestä, sillä mitään puroja sinne ei laske.

Saarella on myös runsaasti korkeita hiekkatörmiä. Kuvassa on törmiä saaren länsirannalta Niskaselän rannalta. Ulapan aallot syövät pehmeää hiekkamaata ja puunrungot kaatuilevat jyrkänteeltä. Saaren itäpuolella törmät nousevat korkeimmillaan jopa 30 metriin, mutta yrityksemme etsiä näitä törmiä epäonnistui - rämmimme turhaan mökkien pihoissa ja metsissä epämääräisten ohjeiden perusteella.

Saaren länsilaidalla, jossa leirintäalueemmekin sijaitsi (saarella on myös toinen leirintäalue itälaidalla), on retkeilyalue, jossa polut on hyvin merkitty ja "nähtävyyksien" luo pääsee helposti. Myös suuri osa lammista on sillä suunnalla, joten se oli hyvä tukikohta ympäristön tutkailuun.

Osa Manamansalon viehätystä on saaren pitkä ja vaiheikas historia. Esimerkiksi saaren kirkko tuhottiin karjalaisten ja kainuulaisten välisissä rappasodissa 1500-luvulla - Manamansalon alkuperäinen kirkonkello löytyy nykyään Solovetskin luostarista Vienanmereltä, jonne karjalaiset sen veivät. Vanhan kirkon paikalla seisoo nykyään muistomerkki. 1800-luvulla puolestaan Oulujärven selillä seilasi "merirosvoja", jotka piileskelivät järven saarissa ja ryöstivät alueen rannikkokyliä. Kulkuvälineenä tosin oli soutuvene, eikä purjelaiva. Reijo Heikkisen kirjoittama Manamansalon saarikylän vaiheita on mielenkiintoinen katsaus saaren historiasta ja taustasta kiinnostuneille. Muut netistä löytyvät sivut ovat lähinnä leirintäalueiden yms. sivuja, joissa ei ole yleisluonteista tietoa saaresta. Sama ongelma tuntui vaivaavan myös siinä, ettei yksityiskohtaisia karttoja tuntunut olevan saatavilla.

Vaikka saaren leirintäalueet olivatkin lähinnä lapsiperheiden suosiossa, eikä kyse ole mistään extreme-retkeilykohteesta, oli se käymisen arvoinen paikka. Näkemistä riitti parin päivän oleskelun ajaksi. Paremmalla säällä siellä viihtyisi ehkä pidempäänkin.

Kuvat: (c) Annika Kettunen

Aalto-korkeakoulu ja prekaarit opiskelijat

2008-05-30T17:28:00.002+03:00

Helsingin uusi "innovaatioyliopisto" on nyt sitten saanut nimen - siitä tulee Aalto-korkeakoulu. Alvar Aalto ja funkkisarkkitehtuuri ovat kyllä ihan kivoja juttuja, joten mikäs siinä. Aalto-korkeakoulu on kärkihanke yliopistokentän läpäisevissä uudistuksissa, jossa pyritään innovaatioiden lisäämiseen yhdistämällä korkeakouluja ja tuomalla uusia, entistä markkinaehtoisempia toimintamalleja.

Megafonissa on erinomainen kirjoitus opiskelijoista ja yliopistojen kehityksestä. Aihe liippaa läheltä esimerkiksi Imperiumi-lukupiirissä ja Vapaa Joensuu -porukassa käymiämme keskusteluja tietotyön noususta ja postfordismista. Vanha, kontrolloitu kahdeksasta neljään -tehdastyö on pikku hiljaa muuttumassa ns. uudeksi työksi, jossa itse työ ja muu elämä yhdistyvät tavalla, jossa on vaikea erottaa toista toisesta. Muutos tuo mukanaan sekä negatiivisia että positiivisia puolia. Positiivisista puolista uskaltaisin väittää, että monet nuoret eivät edes halua säännöllisiä päivätöitä, jos vain ne voivat välttää.

On loogista, että myös yliopistokentässä tapahtuu samansuuntaisia muutoksia kuin muussa yhteiskunnassa. Megafonin kirjoituksessa on mielenkiintoinen pointti, että yliopiston asema tiedontuotannon monopolina on häviämässä. Kehitys on mielestäni loogista, sillä eihän tieto voi olla sidoksissa hallinnollisten yksiköiden rajoihin. Hyvä esimerkki kehityksen suunnasta on se, miten paljon opiskelijat lukevat ja oppivat kurssien ulkopuolella: omalla kohdallani etenkin järjestötyössä, opintopiireissä ja sosiaalifoorumeissa olen omaksunut paljon uusia asioita, unohtamatta Wikipediaa ja muita nettiyhteisöjä.

Olen yllämainitun kirjoituksen tekijöiden kanssa ehdottomasti samaa mieltä, että tulevaisuudessa opiskelijoiden toimeentuloa tulee katsoa muusta kuin sosiaalihuollollisesta näkökulmasta. Jaottelu opiskeluaikaan, joka vietetään pieteettisesti ulkomaailmalta sulkeutuen opiskelemalla ja sitä seuraavaan kovapalkkaiseen työelämään, on aikansa elänyt. Vain pieni osa valmistuneista pääsee vakituisiin oman alan töihin. Kaikki kuitenkin vaikuttavat kiivaasti tietopääoman syntyyn järjestö- tai vapaaehtoistyössä, harjoitteluissa, työmarkkinatuella ja kuka mitenkin. Opiskelijat ovat prekaareja, ja järkevä tavoite tulevaisuudessa on tulonsiirtoperiaatteinen perustulo yhdistettynä edullisiin asumiseen ja joukkoliikenteeseen - kutsuttakoon kombinaatiota vaikka metropolituloksi, kuten Vapaa Joensuu -kokoontumisessamme tehtiin.

Vielä yksi edari

2008-05-08T12:25:00.004+03:00

Tämä päivä menee taas tiiviisti yo-kuntatoiminnan parissa. Aamulla oli valmisteluvaliokunta, jossa valmisteltiin päivän edustajiston kokousta, käytännössä keskusteltiin asialistalla olevista asioista. Asialistalla on lisälainan myöntäminen uusien Suvantokadun tilojen remonttiin ja seminaari Kuopion yliopiston ylioppilaskunnan KYY:n kanssa. Kyseessä on todennäköisesti kevään viimeinen edari ja porukan saaminen kokoon on tuottanut ainakin meidän ryhmässä vaikeuksia, kun monilla on muuta menoa.

Tuo lisälaina Suvantokadun tilojen remonttiin olisi siis hallituksen esityksen mukaan 50.000 euroa, tai oikeastaan edustajisto antaisi hallitukselle mahdollisuuden ottaa tarvittaessa tuo laina. Alkuperäisistä kustannusarvioista on jo tehty leikkauksia, mutta lisää rahaa silti tarvittaisiin alkuperäisesti budjetoidun lisäksi. Saunatilojen rakentaminen uusiin tiloihin tulee kalliiksi, mutta toisaalta pitkällä aikavälillä tuo säästöjä, kun kallisvuokraisesta Aurorasta voidaan luopua. Toinen kustannuserä on esteettömyys. Kun katsoo yliopiston tilojen esteettömyysratkaisuja (tai niiden puutetta) ja nykyisten yo-kunnan tilojen tilannetta, voi tehdä johtopäätöksen, että esteettömyysratkaisut tavataan tehdä vähän sinne päin. Nykyisen yo-talon kohdalla vertailu ei tosin ole järkevää, koska yo-kunta muutti sinne jo 1980-luvulla, eikä tilaa varsinkaan yo-lehden osalta ole tarkoitettu nykytarpeiden mukaiseen toimistokäyttöön ja asiakaspalveluun.

Ajatus siitä, että yo-kunta on julkisyhteisö ja virallinen palveluntarjoaja, on uskoakseni yleisempää nyt kuin 80-luvulla. Yo-kunta ottaa itsensä hyvin vakavasti verrattuna muihin opiskelija- tai kansalaisjärjestöihin. Boheemi puuhastelu on vaihtunut aikaa sitten ammattimaisuutta tavoittelevaan edunvalvontatyöhön, mikä nyt ei liene huono asia ottaen huomioon jokaisen opiskelijan vuosittain maksaman 93 euron maksun. Summa on suurempi kuin opintotuella elävän kirkollisvero. Yo-kunnan on järjestettävä hyviä palveluita vastapainoksi ja huolehdittava siitä, että palvelut ovat kaikkien opiskelijoiden käytettävissä. On esimerkiksi tärkeää, että yo-kunnan tiloja voivat vuokrata muutkin kuin varakkaat järjestöt tai yritykset. Tilojen on oltava kohtuuhintaisia myös pienille järjestöille sekä yksittäisille opiskelijoille.

Ilmeisesti muuten Kuopiossa ei sikäläisen yo-kunnan piirissä ole kovinkaan laajasti keskusteltu ylioppilaskuntien yhdistymisestä. KYY:ssä asiaa ovat ilmeisesti pohtineet vain ne muutamat, jotka ovat yhdistymistä puuhailevien toimiryhmien jäseniä. Tänään jää nähtäväksi, miten hyvin kuopiolaiset ovat yleisesti asiasta perillä ja millaista keskustelua herää. On kuitenkin tärkeää, että myös Kuopiossa asioista keskusteltaisiin aktiivisesti ja saataisiin aikaan kaikkia Itä-Suomen yliopiston opiskelijoita tyydyttävä malli yo-kunnan rakenteeksi.

Katupöly vaivaa

2008-04-18T17:26:00.002+03:00

Huomasin tuossa STT:n uutisen, joka käsitteli katupölyä. Jutussa haastatellun tutkijan mielestä katupöly on pahin ympäristöterveysongelma ja sitä pahentaa, että katupölyn poistaminen on kaupungeissa jaettu eri toimijoille eikä työ näin ole sujuvaa. Ratkaisuksi ehdotetaan, että kaupungit ottaisivat homman kokonaan itse tehtäväksi ja sitä resursoitaisiin kunnolla.

Itsekin olen huomannut katupölyongelman aika karvaasti - allergikkona olen herkkä kaikennäköisille pölyille ja nuhainen olo onkin ollut kohta kaksi viikkoa.

Kun soppaan vielä lisätään se, että yksityisautoilu pahentaa ongelmaa, kun nastarenkaat talvella jauhavat tietä, tullaan selvään johtopäätökseen - oikeiston teesit ulkoistamisesta yksityisautoilun suosimiseen tekevät hallaa kaupunkiympäristölle. Suomen kadut ovat varsinaisia infernoja keväisin. Ratkaisuksi tarvitaankin selviä ja määrätietoisia otteita: kunnostustyöt on otettava julkisen sektorin piiriin ja työhön on riitettävä resursseja. Työllistysvaikutuksiakin olisi sillä, jos hommaan palkattaisiin lisää henkilökuntaa. Lisäksi joukkoliikennettä pitää suosia yhä enemmän: halvemmat hinnat ovat siihen hyvä ensiaskel.

Imperiumi

2008-04-17T14:34:00.002+03:00

Olen mukana Imperiumi-lukupiirissä, jossa luetaan Antonio Negrin ja Michael Hardtin Imperiumi -kirjaa ja keskustellaan siinä esiintyvistä asioista sekä yhteiskunnasta yleensäkin. Meillä on ollut nyt kaksi kokoontumista ja viime kerralla saatiin kirjat käteen. Itse en valitettavasti viihtynyt eilen kovin kauaa tämän flunssani takia. Näin pitkää flunssaa en muista ennen olleen, se on nyt jatkunut kohta kaksi viikkoa.

Lukupiirissä käydyt keskustelut ovat kyllä olleet mielenkiintoisia. Itselläni on haittapuolena se, että huolimatta vuosikausien nuokkumisesta erilaisilla yhteiskuntatieteiden metodologiakursseilla, kovin abstraktit käsitteet tuottavat hankaluuksia. Tuntuu ainakin itselläni yhteiskunnallinen pohdinta helposti aina palautuvan konkreettiselle tasolle, vaikka ihan viime aikoina olen alkanut tuntea vetoa teoreettiseen pohdintaan. Sillä saralla olen kuitenkin vielä melko aloittelija.

Samalla olen lukenut Paolo Virnon teosta Väen kielioppi ja kirjoittanut sen pohjalta analyysiä talonvaltausliikkeestä kulttuuripolitiikan aineseminaariin. Taidan panostaa siihen enemmän kuin aikoinaan prosemmaan. Sekin tässä hiukan huolestuttaa, että näyttää nämä intohimot olevan jossain ihan muualla kuin varsinaisen pääaineeni historian gradun tekemisessä. Noh, ehkä se siitä - ja toisaalta eikös se ole yliopiston tarkoitus, eikä täällä otetaan asioista selvää?

Niin, eihän se taida sitä olla Opetusministeriön visioissa. Koulutuksesta on haluttu jo pitkään tehdä putkimaista suorittamista. Olisi muuten mielenkiintoista tietää, mitä tekemistä tällä on tieteen kanssa - eikö yliopiston nimi voitaisi muuttaa "hienoja akateemisia oppiarvoja tuottavaksi huipputehokkaaksi ammattikouluksi"? Meillä oli täällä Joensuussa hieno mielenilmaus maanantaina sivistysyliopiston alasajoa vastaan. Yli 200 osanottajaa oli sivistysyliopiston hautajaiskulkueessa. Itse en ollut paikalla, kun tämän flunssan takia en viitsinyt mennä räntäsateeseen. Harmittaa kylläkin, sillä tempaus oli täydellisen oikeaan osunut ja osoittaa, että myös Joensuussa on ajattelevia ja kriittisiä opiskelijoita.

Kulttuurillista yksisilmäisyyttä

2008-04-02T22:05:00.003+03:00

Jyväskylässä oli juuri pikatahtinen squatti, eli talonvaltaus. Valtaajat eivät kauaa ehtineet olla Senaatti-kiinteistöjen omistamassa rakennuksessa Jyväskylän yliopiston kampusaluella, ennen kuin heidät häädettiin.

Asiasta käytiin vilkasta keskustelua netissä, kuten huomaa valtaajien blogin kommenteista. Suuri osa kommenteista oli tyyliin "hipeille pamppua" tms. Kommentit kertovat vastentahtoisuudesta tällaista toimintaa kohtaan. Taustalla lienee ennen kaikkea arvomaailman autoritaarisuus, vaikka tutkimuksen mukaan kohtuullisen moni hyväksyykin talonvaltaukset.

Autoritaariset asenteet (tai usein puhutaan arvokonservatismista) tuntuvat olevan yleisiä ainakin joidenkin nuorten keskuudessa. Tällainen kehitys on tullut hieman yllätyksenä minulle, joka ehdin tuudittautua 2000-luvun vaihteen vaihtoehtokulttuurin läpimurtoon. Netin kommentoijista moni on suhteellisen nuori, joten kommenttivyöry kertonee jotakin asenneilmastosta.

Samaan aikaan kuitenkin yhteiskunta painottaa yhä enemmän kulttuuria, nimenomaan massakulttuuria. Massakulttuuri on muovilla päällystettyä ja standardisoitua puuroa, joka leviää omia kanaviaan pitkin (MTV taitaa olla jo menneen talven lumia). Kuitenkin massakulttuurin pitäisi ymmärtää elävän symbioosissa vastakulttuurin kanssa. Jos esim. 1920-luvulla mustien amerikkalaisten paheksuttu jazz ei olisi vastakulttuurina lyönyt itseään läpi, olisi nykyajan massakulttuurilla huomattavasti vähäisemmät rakennusaineet. Samoin nyt niin sliipattu hip hop -skene olisi jäänyt syntymättä, jos 1980-luvulla olisi toimittu samalla logiikalla.

Kieltämällä moniarvoisuuden yhteiskunnassa tämä tietotaloutta tavoitteleva yhteiskunta kyllä ampuu itseään pahasti jalkaan. Squatteja sulkiessa voisi miettiä, miten suuri rooli squateilla on ollut esim. Barcelonan, Amsterdamin tai Berliinin kaupunkikulttuurille ja sitä kautta niiden imagolle. Turistivirrat noihin paikkoihin tuovat ihan konkreettistakin hyötyä, joskin pitäisi muistaa että niiden viehätyksen takana on pitkä kehitys.

Entisajan vastakulttuuri on jalostunut tämän päivän valtakulttuuriksi. Kuvaavaa on, että esim. Radio City aloitti 80-luvulla toimintansa vallatun talon alakerrassa ja on nyt kai jonkinlainen vakiintunut brändi. Muusikoiden kohdalla siirtyminen räkäisistä luolista kirkkaille estradeille on ihan positiivinenkin juttu, ei vähiten kuulijakunnan laajenemisen kannalta. Kuitenkin, mikäli vastakulttuurilta häviää elintila ja porukka vain rahastaa mainstream-kulttuurilla, näivettyy kehitys väkisinkin.

Nyky-Suomi haluaa sliipata ulkokuorensa ja tehdä musiikista vientituotteen. Nightwish, Lordi tai muut eivät kuitenkaan synny tyhjästä, vaan ne tarvitsevat ammennettavakseen laajan ja vivahteikkaan kulttuurielämän, johon mahtuu myös vähemmän salonkikelpoista ja epäkaupallisempaa ainesta. Ajatus kulttuurielämästä, joka koostuu vain terävimmästä kärjestä on yhtä järjetön kuin DDR:n urheilusysteemi. Kohta varmaan lahjakkaat muusikot viedään koulutusleireille, jossa heistä koulitaan hittilistojen valtiaita.

Itä-Suomen yliopisto puhuttaa

2008-03-27T20:48:00.006+02:00

Keskustelu tulevan Itä-Suomen yliopiston tiedekuntajaosta käy kuumana. Yliopistoon on esitetty nyt neljän (suur)tiedekunnan mallia, jossa useat tieteenalat laitetaan vastoin tahtoaan saman katon alle. Kyseiset tieteenalat ovat protestoineet aikeita, koska esimerkiksi vieraiden kielten, kasvatustieteiden ja teologian niputtaminen samaan suurtiedekuntaan on ennenkuulumatonta. Nämä pakkoliitokset ovat myös saaneet laajemminkin osakseen ihmettelyä, kuten ilmenee dosentti Petri Järveläisen yleisönosastokirjoituksessa Helsingin Sanomissa 27.3.2008.

Järveläisen mukaan teologian ja muiden käyttäytymis- ja teologisen tiedekunnan aineiden välinen tutkimuksellinen kosketuspinta on varsin ohut. Sen sijaan tiedekuntajaot pitäisi tehdä niin, että saman katon alle joutuvat tieteet olisivat järkevässä yhteydessä toisiinsa. Suomessa (ja varmasti muuallakin) on vallalla ollut hallinnollisia ja taloudellisia näkökulmia painottava tendenssi, jossa pyritään ennen kaikkea suuriin yksiköihin ja kustannustehokkuuteen. Järveläinen kirjoittaa, että tämä lähestymistapa laiminlyö perustutkimuksen ja akateemisen kulttuurin merkityksen.

Voikin hyvin kysyä, minkälaisia innovaatioita tällaisesta hallinnollisesta hirmumyrskystä kuvitellaan syntyvän?

Yksittäisten tieteenalojen on voitava toimia itsenäisesti, eikä niitä saa uuden mallin puitteissa pakottaa uusiin uomiin, ei edes yliopiston strategisten painopistealojen suuntaan. Esimerkiksi kielten- tai kulttuurintutkimuksella on omaleimaisia piirteitä, jotka eivät saa joutua kärsimään siitä, jos ne nyt laitetaan tiedekuntaan, jossa hallitsevana teemana on esim. opettajankoulutus.

Tämä perusdilemma tulee eteen riippumatta siitä, mihin suurtiedekuntaan mikäkin oppiaine lopulta sijoittuu. Viidenkin suurtiedekunnan olemassaolo luo nykyistä suurempia kokonaisuuksia, jolloin itsenäisyyden dilemma on ratkaistava. Lisäksi opiskelijaedustuksesta on toki itsestäänselvästikin huolehdittava.

Jos nämä ehdot eivät täyty, voidaan yliopiston alkuperäinen school -malli (sellaisena kuin se oikeasti esim. Britanniassa on) heittää kauniiden ajatusten roskakoriin. Schoolista tulee silloin pikemminkin brezhneviläinen järkäle, joka musertaa akateemisen kulttuurin hengiltä. New Public Managementin sokaisemien virkamiesten olisi hyvä muistaa, että löysässä hirressä roikkuminen tuskin parantaa kenenkään kykyä niihin innovaatioihin.

Itä-Suomen yliopisto ei nähtävästi ole poikkeus suomalaisen korkeakoulukentän nykytilanteessa. Kaikkialla fuusiohankkeet ovat saaneet osakseen kritiikkiä ja vastarintaa. Pitkään UEF:n (eli University of Eastern Finland) piti olla positiivinen poikkeustapaus, jossa yhdistyminen toteutetaan demokraattisesti ja opiskelijoita ja henkilökuntaa kuunnellen. Syksyllä näytti vielä varsin hyvältä, kuten Juhana Venäläinenkin yo-lehden pääkirjoituksessa toteaa. Nyttemmin meininki on jo aivan toinen.

On lisäksi mielenkiintoista, mitkä ovat esimerkiksi opiskelijaliikkeen vaikutusmahdollisuudet asiaan. Opiskelijat pyrkivät vaikuttamaan etenkin yliopiston hallinnossa, missä kuitenkin opiskelijoiden painoarvo on rajallinen. Lisäksi hallintokulttuurissa painottuu virkamiesten valta. Muita vaikutusmahdollisuuksia on osallistuminen julkiseen keskusteluun, joka on helpompaa opiskelijoille. Suora toiminta esim. Taikin esimerkkiä seuraten on myös yksi mahdollisuus, mutta melko riskialtis sen suhteen, saavutetaanko sillä enemmän positiivista vai negatiivista huomiota.

Espanjan parlamenttivaalit

2008-03-10T17:01:00.003+02:00

Espanjassa käytiin 9.3. parlamenttivaalit. Istuva hallituspuolue PSOE (sosialistit) pääministeri José Luis Rodríguez Zapateron johdolla onnistui uusimaan suurimman puolueen mandaattinsa. Oppositiossa ollut oikeistolainen PP, eli Partido Popular, ei onnistunut syrjäyttämään hallituspuoluetta ja Espanja jatkaa sosialistien johdossa.

Vaaleissa keskeisenä teemana oli etenkin terrorismi, jota varsinkin oikeistopuolue PP pyrki käyttämään poliittisena lyömäaseena. Sen mielestä istuva hallituspuolue ja etenkin Zapatero on tehnyt väärin yrittäessään rakentaa jonkinlaista neuvotteluyhteyttä itsenäisyysmielisiin baskijärjestöihin. Varsinkin hallituskautensa alussa hallitus yritti aktiivisesti neuvotella baskien kanssa. PP on vaatinut kovemman linjan vetämistä suhteessa baskeihin ja marraskuun 2006 Madridin lentokenttäiskun jälkeen sosialistit joutuivatkin muuttamaan politiikkaansa. Sen jälkeen neuvottelut katkesivat ja Baskimaalla on palattu kovaan kontrolliin, joka on saanut varsin kyseenalaisia piirteitä, kuten vasemmistolaisen EAE-ANV -puolueen kieltäminen. Jo aiemmin Baskimaalla oli kielletty poliittisia puolueita, jotka eivät olleet tuominneet yksiselitteisesti ETA:n väkivaltaa, kuuluisimpana Batasuna-puolue, jota pidettiin ETA:n poliittisena siipenä. ANV:n ja Baskimaan poliittisesta tilanteesta oli hyvä juttu vasemmistoliiton Verstas-verkkolehdessä.

Sosialistit ovat siis joutuneet toimimaan monien eri intressien välissä. Baskinationalistit eivät ole helpoin mahdollinen neuvottelukumppani ja lähes mikä tahansa voi provosoida väkivallan uudestaan. Toisaalta oikeisto-oppositio PP voimakkaine tukijoineen (joihin lukeutuu useita TV-kanavia ja sanomalehtiä) vaatii kovaäänisesti kovia otteita separatismin tukahduttamiseksi. Zapateron pyrkiessä neuvottelemaan on oikealta käsin käyty kovia hyökkäyksiä, joissa on syytetty Zapateroa lepsuilusta.

Hankalasta baskitilanteesta huolimatta viimeisen neljän vuoden saldo Espanjassa on mielestäni positiivinen, joten sosialistien voitosta voi olla tyytyväinen. Heti ensimmäiseksi sosialistihallitus veti Espanjan pois Irakin sodasta vaalilupauksensa mukaisesti. Seuraavana vuonna tuli voimaan lakiuudistus, joka salli samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröinnin. Arvoliberaalia politiikkaa on myös jatkanut koulujen pakollisen uskonnonopetuksen poistaminen huolimatta konservatiivisten piirien rajusta vastustuksesta.

Vaalit myös vahvistivat Espanjan jo ennestään vahvaa kaksipuoluejärjestelmää, jossa poliittinen kenttä on jakautunut kahtia kahteen suurpuolueeseen PSOE:hen ja PP:hen. Lisäväriä poliittiseen kenttään tulee vasemmistopuolue Izquierda Unidasta sekä lukuisista alueellisista puolueista, kuten esim. baskien PNV:stä, katalaanien CiU:sta ja Galician BNG:stä. Kaksi vahvinta puoluetta ovat kuitenkin vahvassa asemassa. Varsinkin vasemmiston (ja myös äärioikeiston) kannatuksen lasku antaa osviittaa siitä, että alueellinen nationalismi on paras tapa erottua kahden suuren puolueen varjosta. Izquierda Unida on nykyisen puheenjohtajansa Gaspar Llamazaresin johdolla pyrkinyt lähentymään maltillista vasemmistoa, joten on mielenkiintoista nähdä miten vahvana se pysyy puoluekentällä. Median uutisointi on kuitenkin tukenut suuria puolueita, joten todennäköisesti Izquierda Unidan kannatus ei mihinkään häviä, vaikka se tasaisesti on laskenutkin.

Espanja on nyt myös viimeisimpiä vasemmistopuolueiden linnakkeita Euroopassa. Maanosan yli pyyhkäissyt, paljon puhuttu "oikeistolaisaalto" ei Espanjassa purrut. Mistä tämä sitten johtuu? Vaikuttaisi ainakin, että esim. Suomessa ja Ruotsissa oikeistolle voiton tuonut puolueen brändäys ja myyminen "pehmeän markkinatalouden" kannattajana sekä sliipattu julkisivu ei ole Espanjan PP:n valttikortteja. Vankka arvoliberalismin vastustus sekä aggressiivinen oppositiopolitiikka ei tähän konseptiin oikein sovi. Toki Pohjoismaidenkin oikeiston todellinen agenda on jotain ihan muuta kuin sosiaalista markkinataloutta, mutta saa nähdä mihin Espanjan politiikka suuntaa. Zapateron johdolla se kuitenkin lienee menossa oikeaan suuntaan, vaikkakin Espanjan talouskriisi voi koitua hyvinkin epämiellyttäväksi ongelmaksi.

Vaalien tulokset (El Mundo)

Korkeakoulupolitiikassa riittää vauhtia

2008-02-10T13:08:00.001+02:00

Paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun aloitin opinnot yliopistossa vuonna 2003. Sen jälkeen on siirrytty Bolognan prosessin mukaisesti uuteen tutkintorakenteeseen ja otettu käyttöön laki opintoaikojen rajauksesta vuonna 2005 ja vuosi sen jälkeen tehtiin Joensuun yliopistossa hallinnorakenneuudistus, jossa laitokset lakkautettiin ja esimerkiksi historian laitos siirtyi humanistisesta yhteiskunta- ja aluetieteiden tiedekuntaan. Itsekin olin kantamassa Varnitsan lippua, kun laitos, tai oikeastaan oppiaineryhmä muutti humikselta tien toiselle puolelle uuteen tiedekuntaan näyttävällä marssilla. Samalla poistuivat laitosneuvostot, hallinnon alin päättävä elin jossa oli opiskelijaedustus. Opiskelijoiden sananvalta yliopiston asioihin kaventui selkeästi.

Nähtävästi tähänastisissa mullistuksissa ei ole ollut tarpeeksi yhden ihmisen opiskeluajalle. Vuonna 2010 Joensuun ja Kuopion yliopistot tulevat yhdistymään Itä-Suomen yliopistoksi. Prosessi on monimutkainen ja jo tähän mennessä on nimityksillä ja rakenteilla käyty savo-karjalaiseen tyyliin sopivaa viäntöä ja venkoilua. Vuosi sitten puhuttiin vielä federaatiosta, itsenäisten yliopistojen liitosta, sitten liittoyliopistosta (silloin vakuuteltiin, että kyse ei ole yliopistojen yhdistymisestä) ja lopulta yllätys yllätys - muutaman vuoden päästä Joensuu ja Kuopio muodostavat yhden yliopiston.

Yhdistyminen sinällään ei välttämättä ole hyvin toteutettuna mikään uhka opiskelijoille tai henkilökunnalle. Maailmalla on paljon monella kampuksella toimivia yliopistoja, jotka koostuvat erillään olevista, vahvoista yksiköistä. Joskus näitä yksiköitä luullaan jopa omiksi itsenäisiksi yliopistoikseen, mistä paras esimerkki lienee University of London ja sen osana London School of Economics. Suomen lainsäädäntö ei kuitenkaan välttämättä salli samanlaista toimintamallia. Esimerkiksi anglosaksista school-mallia ei suomalainen korkeakoulujärjestelmä tunne. "School" tarkoittaa tässä yhteydessä suurta yliopistomaista yksikköä, joka kuitenkaan ei ole itsenäinen yliopisto. Suomessa ei toisaalta ole totuttu, että jonkin yliopiston osa voisi olla kovin itsenäinen. Tämä on ymmärrettävää ottaen huomioon yliopistojen pienen koon. Schoolien pitäisi olla vähintään koko Joensuun yliopiston kokoisia voidakseen olla mitenkään verrannollisia University of Londonin schooleihin. Jos opetusministeriö ei Itä-Suomen yliopiston kaavailemaa school-mallia hyväksy, pyrkimys ns. suurtiedekuntien (kaavailtu suomenkielinen nimitys schoolille) luomiseen on mielestäni hylättävä, varsinkin jos niiden alle ei tule muita alarakenteita kuin oppiaineet.

Myös muualla Suomessa tapahtuu. Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Jyväskylän yliopisto valmistelevat yhteistyötä nimikkeellä Sisä-Suomen yliopistoallianssi. Kuten Itä-Suomen yliopistohankkeessakin, on hanketta perusteltu sillä, että jos yliopistot itse eivät ryhdy uudistuksiin, opetusministeriö tulee ja sanktioi esim. vähentämällä rahoitusta tai määräämällä jonkin koulutusalan lopetettavaksi. Kyseessä on melko inhorealistinen ajatuskulku. Vetoamalla opetusministeriön auktoriteettiin esitetään, että ei ole vaihtoehtoja. Samalla yritetään virittää jonkinlaista "keskustelua", jolla ei ole juuri merkitystä, koska jokatapauksessa on vain yksi mahdollinen kehityssuunta. En hirveästi ihmettele, miksei ketään juuri kiinnosta tähän keskusteluun osallistua.

Yliopistokenttä on monien ristiriitaisten tavoitteiden taistelutantereena. Innovaatioiden perään haikailevien yrityselämäorientoituneiden mielestä tarvittaisiin ulkopuolista rahoitusta ja fuusioita. Aluepoliittiset ja koulutusalakohtaiset intressit painavat myös vaakakupissa. Turbokapitalistisessa uudistushuumassa sivistysyliopisto on vaarassa jäädä jalkoihin. Monet tähänastisetkin uudistukset ovat osoittautuneet henkilökuntaa rasittaviksi, kuten yliopistojen uusi palkkausjärjestelmä.

Koko korkeakoulupolitiikassa tarvittaisiin selkeämpää ja ennakoitavampaa linjaa - syö opiskelijoiden ja henkilökunnankin motivaatiota, jos koko ajan saa olla varpaillaan, mitä yliopiston päänmenoksi seuraavaksi keksitään.

Blogi avattu!

2008-01-08T19:51:00.001+02:00

No joo, päätin sitten olla itseäni kunnioittava poliittinen tiedostaja ja avata oman blogin. Vielä en tosin ole ihan varma, miten poliittista, saati tiedostavaa juttua tänne tulee. Tai tuleeko juttua ollenkaan. Edellisen kerran kun vuonna 2004 pidin blogia, innostus lopahti heti alkuunsa ja varmasti hyvä niin, sen verran pettynyt olin juttujeni sisältöön. Jonkinlaisen julkaisukanavan omille pohdinnoilleni kuitenkin tarvitsen, nyt kun vaikuttaa että täysipainoiseen kirjoittamiseen esim. ylioppilaslehdessä ei riitä rahkeet.

Vuosi onkin jo hyvällä alulla ja kohta pitäisi käydä kiinni uusiin haasteisiin, kuten gradun kirjoittamiseen ja erinäisiin järjestöhommiin, joita riittää monella sektorilla. Attacinkin toimintaa täällä Joensuussa pitäisi käynnistellä ja tämän pitäisi tapahtua helmikuussa maailmantalous.net -portaalin esittelytilaisuuden muodossa. Attacin perustaminen tänne on ollut ajatuksenani jo vuosia, mutta vasta nyt siihen on realistiset mahdollisuudet. Syksyllä ehdin tosin valitettavan huonosti paneutua Attacin toimintaan - en edes ehtinyt järjestön koulutustapahtumaan lokakuussa. Kiinnostuneita täällä Joensuussa vaikuttaisi kuitenkin olevan, joten onhan se toiminta käyntiin saatava.

Uusliberalismin kritiikki alkaa hiljalleen saada laajempaa kannatusta ja nyt aiheesta on julkaistu hyvä suomenkielinen yleisesityskin, Heikki Patomäen "Uusliberalismi Suomessa. Lyhyt historia ja tulevaisuuden vaihtoehdot" (ks. esim. http://patomaki.vuodatus.net/). Olen itsekin lukenut kirjaa hartaudella ja hiljalleen joulun aikana. Humanistina suhtaudun kansantaloustieteellisiin termeihin tietyllä varautuneisuudella, mutta suosittelen kyllä kirjan lukemista kaikille.

Elämäni ei kuitenkaan ole onneksi pelkkää uusliberalismia, vaan mukaan mahtuu myös muun muassa opiskelijapolitiikkaa. Ylioppilaskunnassa on edessä todelliset murrosajat, kun yliopisto yhdistyy Kuopion yliopiston kanssa. Vielä on täysin auki, millä periaatteilla yo-kuntien yhdistyminen tapahtuu, mutta pian projekti lähtee etenemään. Itse aion olla koulutuspoliittisessa jaostossa aktiivisesti seuraamassa tätä projektia ja toivon, että muutkin ovat kiinnostuneita, millainen laitos uudesta liittoyliopistosta oikein tulee. Opiskelijoiden äänen on kuuluttava prosessissa ja sillä on oltava myös konkreettista vaikutusta. Taik:n opiskelijoiden radikalismiin meillä ei taida olla uskallusta (eikä siitä ehkä olisi hyötyäkään), mutta annos kriittisyyttä ei olisi pahitteeksi. Uuden yliopiston nettisivut on muuten jo avattu osoitteeseen http://www.uef.fi, mutta kovin informatiiviset ne eivät vielä ole.