perjantai, 18. huhtikuuta 2008

Katupöly vaivaa

Huomasin tuossa STT:n uutisen, joka käsitteli katupölyä. Jutussa haastatellun tutkijan mielestä katupöly on pahin ympäristöterveysongelma ja sitä pahentaa, että katupölyn poistaminen on kaupungeissa jaettu eri toimijoille eikä työ näin ole sujuvaa. Ratkaisuksi ehdotetaan, että kaupungit ottaisivat homman kokonaan itse tehtäväksi ja sitä resursoitaisiin kunnolla.

Itsekin olen huomannut katupölyongelman aika karvaasti - allergikkona olen herkkä kaikennäköisille pölyille ja nuhainen olo onkin ollut kohta kaksi viikkoa.

Kun soppaan vielä lisätään se, että yksityisautoilu pahentaa ongelmaa, kun nastarenkaat talvella jauhavat tietä, tullaan selvään johtopäätökseen - oikeiston teesit ulkoistamisesta yksityisautoilun suosimiseen tekevät hallaa kaupunkiympäristölle. Suomen kadut ovat varsinaisia infernoja keväisin. Ratkaisuksi tarvitaankin selviä ja määrätietoisia otteita: kunnostustyöt on otettava julkisen sektorin piiriin ja työhön on riitettävä resursseja. Työllistysvaikutuksiakin olisi sillä, jos hommaan palkattaisiin lisää henkilökuntaa. Lisäksi joukkoliikennettä pitää suosia yhä enemmän: halvemmat hinnat ovat siihen hyvä ensiaskel.

0 kommenttia: