Aloitan bloggaamaan Wordpressillä ainakin nyt kunnallisvaalien ajan. Uusi blogi löytyy osoitteesta http://aaronkallinen.wordpress.com. Perille löytää myös osoitteella http://www.aaron.ehdokas.info.
Pidän kuitenkin tilin avoinna vielä Blogspotissa kommentointia varten ja osittain nostalgiasyistä.
maanantai, 22. syyskuuta 2008
perjantai, 8. elokuuta 2008
Oulujärvi
Kotimaanmatkailu avartaa. Olin juuri Oulujärvellä Kainuussa Manamansalon saaressa retkeilemässä. Manamansalo on Suomen sisävesien viidenneksi suurin saari . On tosin sanottava, että Manamansalo on enemmän saarimainen kuin monet muut, koska se on laajojen vesimassojen ympäröimä ja mantereesta selvästi erottuva. Ainoastaan pohjoisesta se on kiinni mantereeseen sillalla ja etelässä lossilinjalla.
Oulujärvi on tunnettu Suomen suurimmista sisävesien selistään, joista suurin on järven itäosan Ärjänselkä. Myös Niskaselkä (kuvassa) on massiivisen kokoinen. Kaistale vastarantaa jäi jopa horisontin taakse, mikä toi merimäistä tunnelmaa.
Varsinkin hyvällä kesäsäällä Manamansalo on varmasti hieno paikka. Nyt ei sää oikein mahdollistanut uimista, mutta luonnonkauneuden pystyi silti huomaamaan. Saaren rannoille on tunnusomaista erittäin hieno hiekka, joka levittäyy pitkiksi hiekkarannoiksi. Länsirannalta, Teeriniemen leirintäalueelta pohjoiseen, oli hieno, koskematon hiekkaranta. Ei huono paikka kesänvietolle, jos siellä päin on.
Nyt hieman koleammalla säällä rannalla loikoilu oli syytä unohtaa ja keskittyä patikointiin.
Mielenkiintoista kyllä, saaresta löytyy kirkasvetisiä, jyrkkärantaisia suppulampia. Näitä lampia on useita - osa pienempiä, osa hieman suurempia. Kuvassa oleva Kokkojärvi oli ehkä vaikuttavin lammista - kirkkaasta vedestä saattoi havaita sinne kaatuneet puunrungot ja korkeat rantatörmät nousivat parikymmentä metriä. Lampi saa ilmeisesti vetensä poh
javedestä, sillä mitään puroja sinne ei laske.Saarella on myös runsaasti korkeita hiekkatörmiä. Kuvassa on törmiä saaren länsirannalta Niskaselän rannalta. Ulapan aallot syövät pehmeää hiekkamaata ja puunrungot kaatuilevat jyrkänteeltä. Saaren itäpuolella törmät nousevat korkeimmillaan jopa 30 metriin, mutta yrityksemme etsiä näitä törmiä epäonnistui - rämmimme turhaan mökkien pihoissa ja metsissä epämääräisten ohjeiden perusteella.
Saaren länsilaidalla, jossa leirintäalueemmekin sijaitsi (saarella on myös toinen leirintäalue itälaidalla), on retkeilyalue, jossa polut on hyvin merkitty ja "nähtävyyksien" luo pääsee helposti. Myös suuri osa lammista on sillä suunnalla, joten se oli hyvä tukikohta ympäristön tutkailuun.
Osa Manamansalon viehätystä on saaren pitkä ja vaiheikas historia. Esimerkiksi saaren kirkko tuhottiin karjalaisten ja kainuulaisten välisissä rappasodissa 1500-luvulla - Manamansalon alkuperäinen kirkonkello löytyy nykyään Solovetskin luostarista Vienanmereltä, jonne karjalaiset sen veivät. Vanhan kirkon paikalla seisoo nykyään muistomerkki. 1800-luvulla puolestaan Oulujärven selillä seilasi "merirosvoja", jotka piileskelivät järven saarissa ja ryöstivät alueen rannikkokyliä. Kulkuvälineenä tosin oli soutuvene, eikä purjelaiva. Reijo Heikkisen kirjoittama Manamansalon saarikylän vaiheita on mielenkiintoinen katsaus saaren historiasta ja taustasta kiinnostuneille. Muut netistä löytyvät sivut ovat lähinnä leirintäalueiden yms. sivuja, joissa ei ole yleisluonteista tietoa saaresta. Sama ongelma tuntui vaivaavan myös siinä, ettei yksityiskohtaisia karttoja tuntunut olevan saatavilla.
Vaikka saaren leirintäalueet olivatkin lähinnä lapsiperheiden suosiossa, eikä kyse ole mistään extreme-retkeilykohteesta, oli se käymisen arvoinen paikka. Näkemistä riitti parin päivän oleskelun ajaksi. Paremmalla säällä siellä viihtyisi ehkä pidempäänkin.
Kuvat: (c) Annika Kettunen
perjantai, 30. toukokuuta 2008
Aalto-korkeakoulu ja prekaarit opiskelijat
Helsingin uusi "innovaatioyliopisto" on nyt sitten saanut nimen - siitä tulee Aalto-korkeakoulu. Alvar Aalto ja funkkisarkkitehtuuri ovat kyllä ihan kivoja juttuja, joten mikäs siinä. Aalto-korkeakoulu on kärkihanke yliopistokentän läpäisevissä uudistuksissa, jossa pyritään innovaatioiden lisäämiseen yhdistämällä korkeakouluja ja tuomalla uusia, entistä markkinaehtoisempia toimintamalleja.
Megafonissa on erinomainen kirjoitus opiskelijoista ja yliopistojen kehityksestä. Aihe liippaa läheltä esimerkiksi Imperiumi-lukupiirissä ja Vapaa Joensuu -porukassa käymiämme keskusteluja tietotyön noususta ja postfordismista. Vanha, kontrolloitu kahdeksasta neljään -tehdastyö on pikku hiljaa muuttumassa ns. uudeksi työksi, jossa itse työ ja muu elämä yhdistyvät tavalla, jossa on vaikea erottaa toista toisesta. Muutos tuo mukanaan sekä negatiivisia että positiivisia puolia. Positiivisista puolista uskaltaisin väittää, että monet nuoret eivät edes halua säännöllisiä päivätöitä, jos vain ne voivat välttää.
On loogista, että myös yliopistokentässä tapahtuu samansuuntaisia muutoksia kuin muussa yhteiskunnassa. Megafonin kirjoituksessa on mielenkiintoinen pointti, että yliopiston asema tiedontuotannon monopolina on häviämässä. Kehitys on mielestäni loogista, sillä eihän tieto voi olla sidoksissa hallinnollisten yksiköiden rajoihin. Hyvä esimerkki kehityksen suunnasta on se, miten paljon opiskelijat lukevat ja oppivat kurssien ulkopuolella: omalla kohdallani etenkin järjestötyössä, opintopiireissä ja sosiaalifoorumeissa olen omaksunut paljon uusia asioita, unohtamatta Wikipediaa ja muita nettiyhteisöjä.
Olen yllämainitun kirjoituksen tekijöiden kanssa ehdottomasti samaa mieltä, että tulevaisuudessa opiskelijoiden toimeentuloa tulee katsoa muusta kuin sosiaalihuollollisesta näkökulmasta. Jaottelu opiskeluaikaan, joka vietetään pieteettisesti ulkomaailmalta sulkeutuen opiskelemalla ja sitä seuraavaan kovapalkkaiseen työelämään, on aikansa elänyt. Vain pieni osa valmistuneista pääsee vakituisiin oman alan töihin. Kaikki kuitenkin vaikuttavat kiivaasti tietopääoman syntyyn järjestö- tai vapaaehtoistyössä, harjoitteluissa, työmarkkinatuella ja kuka mitenkin. Opiskelijat ovat prekaareja, ja järkevä tavoite tulevaisuudessa on tulonsiirtoperiaatteinen perustulo yhdistettynä edullisiin asumiseen ja joukkoliikenteeseen - kutsuttakoon kombinaatiota vaikka metropolituloksi, kuten Vapaa Joensuu -kokoontumisessamme tehtiin.
Megafonissa on erinomainen kirjoitus opiskelijoista ja yliopistojen kehityksestä. Aihe liippaa läheltä esimerkiksi Imperiumi-lukupiirissä ja Vapaa Joensuu -porukassa käymiämme keskusteluja tietotyön noususta ja postfordismista. Vanha, kontrolloitu kahdeksasta neljään -tehdastyö on pikku hiljaa muuttumassa ns. uudeksi työksi, jossa itse työ ja muu elämä yhdistyvät tavalla, jossa on vaikea erottaa toista toisesta. Muutos tuo mukanaan sekä negatiivisia että positiivisia puolia. Positiivisista puolista uskaltaisin väittää, että monet nuoret eivät edes halua säännöllisiä päivätöitä, jos vain ne voivat välttää.
On loogista, että myös yliopistokentässä tapahtuu samansuuntaisia muutoksia kuin muussa yhteiskunnassa. Megafonin kirjoituksessa on mielenkiintoinen pointti, että yliopiston asema tiedontuotannon monopolina on häviämässä. Kehitys on mielestäni loogista, sillä eihän tieto voi olla sidoksissa hallinnollisten yksiköiden rajoihin. Hyvä esimerkki kehityksen suunnasta on se, miten paljon opiskelijat lukevat ja oppivat kurssien ulkopuolella: omalla kohdallani etenkin järjestötyössä, opintopiireissä ja sosiaalifoorumeissa olen omaksunut paljon uusia asioita, unohtamatta Wikipediaa ja muita nettiyhteisöjä.
Olen yllämainitun kirjoituksen tekijöiden kanssa ehdottomasti samaa mieltä, että tulevaisuudessa opiskelijoiden toimeentuloa tulee katsoa muusta kuin sosiaalihuollollisesta näkökulmasta. Jaottelu opiskeluaikaan, joka vietetään pieteettisesti ulkomaailmalta sulkeutuen opiskelemalla ja sitä seuraavaan kovapalkkaiseen työelämään, on aikansa elänyt. Vain pieni osa valmistuneista pääsee vakituisiin oman alan töihin. Kaikki kuitenkin vaikuttavat kiivaasti tietopääoman syntyyn järjestö- tai vapaaehtoistyössä, harjoitteluissa, työmarkkinatuella ja kuka mitenkin. Opiskelijat ovat prekaareja, ja järkevä tavoite tulevaisuudessa on tulonsiirtoperiaatteinen perustulo yhdistettynä edullisiin asumiseen ja joukkoliikenteeseen - kutsuttakoon kombinaatiota vaikka metropolituloksi, kuten Vapaa Joensuu -kokoontumisessamme tehtiin.
torstai, 8. toukokuuta 2008
Vielä yksi edari
Tämä päivä menee taas tiiviisti yo-kuntatoiminnan parissa. Aamulla oli valmisteluvaliokunta, jossa valmisteltiin päivän edustajiston kokousta, käytännössä keskusteltiin asialistalla olevista asioista. Asialistalla on lisälainan myöntäminen uusien Suvantokadun tilojen remonttiin ja seminaari Kuopion yliopiston ylioppilaskunnan KYY:n kanssa. Kyseessä on todennäköisesti kevään viimeinen edari ja porukan saaminen kokoon on tuottanut ainakin meidän ryhmässä vaikeuksia, kun monilla on muuta menoa.
Tuo lisälaina Suvantokadun tilojen remonttiin olisi siis hallituksen esityksen mukaan 50.000 euroa, tai oikeastaan edustajisto antaisi hallitukselle mahdollisuuden ottaa tarvittaessa tuo laina. Alkuperäisistä kustannusarvioista on jo tehty leikkauksia, mutta lisää rahaa silti tarvittaisiin alkuperäisesti budjetoidun lisäksi. Saunatilojen rakentaminen uusiin tiloihin tulee kalliiksi, mutta toisaalta pitkällä aikavälillä tuo säästöjä, kun kallisvuokraisesta Aurorasta voidaan luopua. Toinen kustannuserä on esteettömyys. Kun katsoo yliopiston tilojen esteettömyysratkaisuja (tai niiden puutetta) ja nykyisten yo-kunnan tilojen tilannetta, voi tehdä johtopäätöksen, että esteettömyysratkaisut tavataan tehdä vähän sinne päin. Nykyisen yo-talon kohdalla vertailu ei tosin ole järkevää, koska yo-kunta muutti sinne jo 1980-luvulla, eikä tilaa varsinkaan yo-lehden osalta ole tarkoitettu nykytarpeiden mukaiseen toimistokäyttöön ja asiakaspalveluun.
Ajatus siitä, että yo-kunta on julkisyhteisö ja virallinen palveluntarjoaja, on uskoakseni yleisempää nyt kuin 80-luvulla. Yo-kunta ottaa itsensä hyvin vakavasti verrattuna muihin opiskelija- tai kansalaisjärjestöihin. Boheemi puuhastelu on vaihtunut aikaa sitten ammattimaisuutta tavoittelevaan edunvalvontatyöhön, mikä nyt ei liene huono asia ottaen huomioon jokaisen opiskelijan vuosittain maksaman 93 euron maksun. Summa on suurempi kuin opintotuella elävän kirkollisvero. Yo-kunnan on järjestettävä hyviä palveluita vastapainoksi ja huolehdittava siitä, että palvelut ovat kaikkien opiskelijoiden käytettävissä. On esimerkiksi tärkeää, että yo-kunnan tiloja voivat vuokrata muutkin kuin varakkaat järjestöt tai yritykset. Tilojen on oltava kohtuuhintaisia myös pienille järjestöille sekä yksittäisille opiskelijoille.
Ilmeisesti muuten Kuopiossa ei sikäläisen yo-kunnan piirissä ole kovinkaan laajasti keskusteltu ylioppilaskuntien yhdistymisestä. KYY:ssä asiaa ovat ilmeisesti pohtineet vain ne muutamat, jotka ovat yhdistymistä puuhailevien toimiryhmien jäseniä. Tänään jää nähtäväksi, miten hyvin kuopiolaiset ovat yleisesti asiasta perillä ja millaista keskustelua herää. On kuitenkin tärkeää, että myös Kuopiossa asioista keskusteltaisiin aktiivisesti ja saataisiin aikaan kaikkia Itä-Suomen yliopiston opiskelijoita tyydyttävä malli yo-kunnan rakenteeksi.
Tuo lisälaina Suvantokadun tilojen remonttiin olisi siis hallituksen esityksen mukaan 50.000 euroa, tai oikeastaan edustajisto antaisi hallitukselle mahdollisuuden ottaa tarvittaessa tuo laina. Alkuperäisistä kustannusarvioista on jo tehty leikkauksia, mutta lisää rahaa silti tarvittaisiin alkuperäisesti budjetoidun lisäksi. Saunatilojen rakentaminen uusiin tiloihin tulee kalliiksi, mutta toisaalta pitkällä aikavälillä tuo säästöjä, kun kallisvuokraisesta Aurorasta voidaan luopua. Toinen kustannuserä on esteettömyys. Kun katsoo yliopiston tilojen esteettömyysratkaisuja (tai niiden puutetta) ja nykyisten yo-kunnan tilojen tilannetta, voi tehdä johtopäätöksen, että esteettömyysratkaisut tavataan tehdä vähän sinne päin. Nykyisen yo-talon kohdalla vertailu ei tosin ole järkevää, koska yo-kunta muutti sinne jo 1980-luvulla, eikä tilaa varsinkaan yo-lehden osalta ole tarkoitettu nykytarpeiden mukaiseen toimistokäyttöön ja asiakaspalveluun.
Ajatus siitä, että yo-kunta on julkisyhteisö ja virallinen palveluntarjoaja, on uskoakseni yleisempää nyt kuin 80-luvulla. Yo-kunta ottaa itsensä hyvin vakavasti verrattuna muihin opiskelija- tai kansalaisjärjestöihin. Boheemi puuhastelu on vaihtunut aikaa sitten ammattimaisuutta tavoittelevaan edunvalvontatyöhön, mikä nyt ei liene huono asia ottaen huomioon jokaisen opiskelijan vuosittain maksaman 93 euron maksun. Summa on suurempi kuin opintotuella elävän kirkollisvero. Yo-kunnan on järjestettävä hyviä palveluita vastapainoksi ja huolehdittava siitä, että palvelut ovat kaikkien opiskelijoiden käytettävissä. On esimerkiksi tärkeää, että yo-kunnan tiloja voivat vuokrata muutkin kuin varakkaat järjestöt tai yritykset. Tilojen on oltava kohtuuhintaisia myös pienille järjestöille sekä yksittäisille opiskelijoille.
Ilmeisesti muuten Kuopiossa ei sikäläisen yo-kunnan piirissä ole kovinkaan laajasti keskusteltu ylioppilaskuntien yhdistymisestä. KYY:ssä asiaa ovat ilmeisesti pohtineet vain ne muutamat, jotka ovat yhdistymistä puuhailevien toimiryhmien jäseniä. Tänään jää nähtäväksi, miten hyvin kuopiolaiset ovat yleisesti asiasta perillä ja millaista keskustelua herää. On kuitenkin tärkeää, että myös Kuopiossa asioista keskusteltaisiin aktiivisesti ja saataisiin aikaan kaikkia Itä-Suomen yliopiston opiskelijoita tyydyttävä malli yo-kunnan rakenteeksi.
perjantai, 18. huhtikuuta 2008
Katupöly vaivaa
Huomasin tuossa STT:n uutisen, joka käsitteli katupölyä. Jutussa haastatellun tutkijan mielestä katupöly on pahin ympäristöterveysongelma ja sitä pahentaa, että katupölyn poistaminen on kaupungeissa jaettu eri toimijoille eikä työ näin ole sujuvaa. Ratkaisuksi ehdotetaan, että kaupungit ottaisivat homman kokonaan itse tehtäväksi ja sitä resursoitaisiin kunnolla.
Itsekin olen huomannut katupölyongelman aika karvaasti - allergikkona olen herkkä kaikennäköisille pölyille ja nuhainen olo onkin ollut kohta kaksi viikkoa.
Kun soppaan vielä lisätään se, että yksityisautoilu pahentaa ongelmaa, kun nastarenkaat talvella jauhavat tietä, tullaan selvään johtopäätökseen - oikeiston teesit ulkoistamisesta yksityisautoilun suosimiseen tekevät hallaa kaupunkiympäristölle. Suomen kadut ovat varsinaisia infernoja keväisin. Ratkaisuksi tarvitaankin selviä ja määrätietoisia otteita: kunnostustyöt on otettava julkisen sektorin piiriin ja työhön on riitettävä resursseja. Työllistysvaikutuksiakin olisi sillä, jos hommaan palkattaisiin lisää henkilökuntaa. Lisäksi joukkoliikennettä pitää suosia yhä enemmän: halvemmat hinnat ovat siihen hyvä ensiaskel.
Itsekin olen huomannut katupölyongelman aika karvaasti - allergikkona olen herkkä kaikennäköisille pölyille ja nuhainen olo onkin ollut kohta kaksi viikkoa.
Kun soppaan vielä lisätään se, että yksityisautoilu pahentaa ongelmaa, kun nastarenkaat talvella jauhavat tietä, tullaan selvään johtopäätökseen - oikeiston teesit ulkoistamisesta yksityisautoilun suosimiseen tekevät hallaa kaupunkiympäristölle. Suomen kadut ovat varsinaisia infernoja keväisin. Ratkaisuksi tarvitaankin selviä ja määrätietoisia otteita: kunnostustyöt on otettava julkisen sektorin piiriin ja työhön on riitettävä resursseja. Työllistysvaikutuksiakin olisi sillä, jos hommaan palkattaisiin lisää henkilökuntaa. Lisäksi joukkoliikennettä pitää suosia yhä enemmän: halvemmat hinnat ovat siihen hyvä ensiaskel.
torstai, 17. huhtikuuta 2008
Imperiumi
Olen mukana Imperiumi-lukupiirissä, jossa luetaan Antonio Negrin ja Michael Hardtin Imperiumi -kirjaa ja keskustellaan siinä esiintyvistä asioista sekä yhteiskunnasta yleensäkin. Meillä on ollut nyt kaksi kokoontumista ja viime kerralla saatiin kirjat käteen. Itse en valitettavasti viihtynyt eilen kovin kauaa tämän flunssani takia. Näin pitkää flunssaa en muista ennen olleen, se on nyt jatkunut kohta kaksi viikkoa.
Lukupiirissä käydyt keskustelut ovat kyllä olleet mielenkiintoisia. Itselläni on haittapuolena se, että huolimatta vuosikausien nuokkumisesta erilaisilla yhteiskuntatieteiden metodologiakursseilla, kovin abstraktit käsitteet tuottavat hankaluuksia. Tuntuu ainakin itselläni yhteiskunnallinen pohdinta helposti aina palautuvan konkreettiselle tasolle, vaikka ihan viime aikoina olen alkanut tuntea vetoa teoreettiseen pohdintaan. Sillä saralla olen kuitenkin vielä melko aloittelija.
Samalla olen lukenut Paolo Virnon teosta Väen kielioppi ja kirjoittanut sen pohjalta analyysiä talonvaltausliikkeestä kulttuuripolitiikan aineseminaariin. Taidan panostaa siihen enemmän kuin aikoinaan prosemmaan. Sekin tässä hiukan huolestuttaa, että näyttää nämä intohimot olevan jossain ihan muualla kuin varsinaisen pääaineeni historian gradun tekemisessä. Noh, ehkä se siitä - ja toisaalta eikös se ole yliopiston tarkoitus, eikä täällä otetaan asioista selvää?
Niin, eihän se taida sitä olla Opetusministeriön visioissa. Koulutuksesta on haluttu jo pitkään tehdä putkimaista suorittamista. Olisi muuten mielenkiintoista tietää, mitä tekemistä tällä on tieteen kanssa - eikö yliopiston nimi voitaisi muuttaa "hienoja akateemisia oppiarvoja tuottavaksi huipputehokkaaksi ammattikouluksi"? Meillä oli täällä Joensuussa hieno mielenilmaus maanantaina sivistysyliopiston alasajoa vastaan. Yli 200 osanottajaa oli sivistysyliopiston hautajaiskulkueessa. Itse en ollut paikalla, kun tämän flunssan takia en viitsinyt mennä räntäsateeseen. Harmittaa kylläkin, sillä tempaus oli täydellisen oikeaan osunut ja osoittaa, että myös Joensuussa on ajattelevia ja kriittisiä opiskelijoita.
Lukupiirissä käydyt keskustelut ovat kyllä olleet mielenkiintoisia. Itselläni on haittapuolena se, että huolimatta vuosikausien nuokkumisesta erilaisilla yhteiskuntatieteiden metodologiakursseilla, kovin abstraktit käsitteet tuottavat hankaluuksia. Tuntuu ainakin itselläni yhteiskunnallinen pohdinta helposti aina palautuvan konkreettiselle tasolle, vaikka ihan viime aikoina olen alkanut tuntea vetoa teoreettiseen pohdintaan. Sillä saralla olen kuitenkin vielä melko aloittelija.
Samalla olen lukenut Paolo Virnon teosta Väen kielioppi ja kirjoittanut sen pohjalta analyysiä talonvaltausliikkeestä kulttuuripolitiikan aineseminaariin. Taidan panostaa siihen enemmän kuin aikoinaan prosemmaan. Sekin tässä hiukan huolestuttaa, että näyttää nämä intohimot olevan jossain ihan muualla kuin varsinaisen pääaineeni historian gradun tekemisessä. Noh, ehkä se siitä - ja toisaalta eikös se ole yliopiston tarkoitus, eikä täällä otetaan asioista selvää?
Niin, eihän se taida sitä olla Opetusministeriön visioissa. Koulutuksesta on haluttu jo pitkään tehdä putkimaista suorittamista. Olisi muuten mielenkiintoista tietää, mitä tekemistä tällä on tieteen kanssa - eikö yliopiston nimi voitaisi muuttaa "hienoja akateemisia oppiarvoja tuottavaksi huipputehokkaaksi ammattikouluksi"? Meillä oli täällä Joensuussa hieno mielenilmaus maanantaina sivistysyliopiston alasajoa vastaan. Yli 200 osanottajaa oli sivistysyliopiston hautajaiskulkueessa. Itse en ollut paikalla, kun tämän flunssan takia en viitsinyt mennä räntäsateeseen. Harmittaa kylläkin, sillä tempaus oli täydellisen oikeaan osunut ja osoittaa, että myös Joensuussa on ajattelevia ja kriittisiä opiskelijoita.
keskiviikko, 2. huhtikuuta 2008
Kulttuurillista yksisilmäisyyttä
Jyväskylässä oli juuri pikatahtinen squatti, eli talonvaltaus. Valtaajat eivät kauaa ehtineet olla Senaatti-kiinteistöjen omistamassa rakennuksessa Jyväskylän yliopiston kampusaluella, ennen kuin heidät häädettiin.
Asiasta käytiin vilkasta keskustelua netissä, kuten huomaa valtaajien blogin kommenteista. Suuri osa kommenteista oli tyyliin "hipeille pamppua" tms. Kommentit kertovat vastentahtoisuudesta tällaista toimintaa kohtaan. Taustalla lienee ennen kaikkea arvomaailman autoritaarisuus, vaikka tutkimuksen mukaan kohtuullisen moni hyväksyykin talonvaltaukset.
Autoritaariset asenteet (tai usein puhutaan arvokonservatismista) tuntuvat olevan yleisiä ainakin joidenkin nuorten keskuudessa. Tällainen kehitys on tullut hieman yllätyksenä minulle, joka ehdin tuudittautua 2000-luvun vaihteen vaihtoehtokulttuurin läpimurtoon. Netin kommentoijista moni on suhteellisen nuori, joten kommenttivyöry kertonee jotakin asenneilmastosta.
Samaan aikaan kuitenkin yhteiskunta painottaa yhä enemmän kulttuuria, nimenomaan massakulttuuria. Massakulttuuri on muovilla päällystettyä ja standardisoitua puuroa, joka leviää omia kanaviaan pitkin (MTV taitaa olla jo menneen talven lumia). Kuitenkin massakulttuurin pitäisi ymmärtää elävän symbioosissa vastakulttuurin kanssa. Jos esim. 1920-luvulla mustien amerikkalaisten paheksuttu jazz ei olisi vastakulttuurina lyönyt itseään läpi, olisi nykyajan massakulttuurilla huomattavasti vähäisemmät rakennusaineet. Samoin nyt niin sliipattu hip hop -skene olisi jäänyt syntymättä, jos 1980-luvulla olisi toimittu samalla logiikalla.
Kieltämällä moniarvoisuuden yhteiskunnassa tämä tietotaloutta tavoitteleva yhteiskunta kyllä ampuu itseään pahasti jalkaan. Squatteja sulkiessa voisi miettiä, miten suuri rooli squateilla on ollut esim. Barcelonan, Amsterdamin tai Berliinin kaupunkikulttuurille ja sitä kautta niiden imagolle. Turistivirrat noihin paikkoihin tuovat ihan konkreettistakin hyötyä, joskin pitäisi muistaa että niiden viehätyksen takana on pitkä kehitys.
Entisajan vastakulttuuri on jalostunut tämän päivän valtakulttuuriksi. Kuvaavaa on, että esim. Radio City aloitti 80-luvulla toimintansa vallatun talon alakerrassa ja on nyt kai jonkinlainen vakiintunut brändi. Muusikoiden kohdalla siirtyminen räkäisistä luolista kirkkaille estradeille on ihan positiivinenkin juttu, ei vähiten kuulijakunnan laajenemisen kannalta. Kuitenkin, mikäli vastakulttuurilta häviää elintila ja porukka vain rahastaa mainstream-kulttuurilla, näivettyy kehitys väkisinkin.
Nyky-Suomi haluaa sliipata ulkokuorensa ja tehdä musiikista vientituotteen. Nightwish, Lordi tai muut eivät kuitenkaan synny tyhjästä, vaan ne tarvitsevat ammennettavakseen laajan ja vivahteikkaan kulttuurielämän, johon mahtuu myös vähemmän salonkikelpoista ja epäkaupallisempaa ainesta. Ajatus kulttuurielämästä, joka koostuu vain terävimmästä kärjestä on yhtä järjetön kuin DDR:n urheilusysteemi. Kohta varmaan lahjakkaat muusikot viedään koulutusleireille, jossa heistä koulitaan hittilistojen valtiaita.
Asiasta käytiin vilkasta keskustelua netissä, kuten huomaa valtaajien blogin kommenteista. Suuri osa kommenteista oli tyyliin "hipeille pamppua" tms. Kommentit kertovat vastentahtoisuudesta tällaista toimintaa kohtaan. Taustalla lienee ennen kaikkea arvomaailman autoritaarisuus, vaikka tutkimuksen mukaan kohtuullisen moni hyväksyykin talonvaltaukset.
Autoritaariset asenteet (tai usein puhutaan arvokonservatismista) tuntuvat olevan yleisiä ainakin joidenkin nuorten keskuudessa. Tällainen kehitys on tullut hieman yllätyksenä minulle, joka ehdin tuudittautua 2000-luvun vaihteen vaihtoehtokulttuurin läpimurtoon. Netin kommentoijista moni on suhteellisen nuori, joten kommenttivyöry kertonee jotakin asenneilmastosta.
Samaan aikaan kuitenkin yhteiskunta painottaa yhä enemmän kulttuuria, nimenomaan massakulttuuria. Massakulttuuri on muovilla päällystettyä ja standardisoitua puuroa, joka leviää omia kanaviaan pitkin (MTV taitaa olla jo menneen talven lumia). Kuitenkin massakulttuurin pitäisi ymmärtää elävän symbioosissa vastakulttuurin kanssa. Jos esim. 1920-luvulla mustien amerikkalaisten paheksuttu jazz ei olisi vastakulttuurina lyönyt itseään läpi, olisi nykyajan massakulttuurilla huomattavasti vähäisemmät rakennusaineet. Samoin nyt niin sliipattu hip hop -skene olisi jäänyt syntymättä, jos 1980-luvulla olisi toimittu samalla logiikalla.
Kieltämällä moniarvoisuuden yhteiskunnassa tämä tietotaloutta tavoitteleva yhteiskunta kyllä ampuu itseään pahasti jalkaan. Squatteja sulkiessa voisi miettiä, miten suuri rooli squateilla on ollut esim. Barcelonan, Amsterdamin tai Berliinin kaupunkikulttuurille ja sitä kautta niiden imagolle. Turistivirrat noihin paikkoihin tuovat ihan konkreettistakin hyötyä, joskin pitäisi muistaa että niiden viehätyksen takana on pitkä kehitys.
Entisajan vastakulttuuri on jalostunut tämän päivän valtakulttuuriksi. Kuvaavaa on, että esim. Radio City aloitti 80-luvulla toimintansa vallatun talon alakerrassa ja on nyt kai jonkinlainen vakiintunut brändi. Muusikoiden kohdalla siirtyminen räkäisistä luolista kirkkaille estradeille on ihan positiivinenkin juttu, ei vähiten kuulijakunnan laajenemisen kannalta. Kuitenkin, mikäli vastakulttuurilta häviää elintila ja porukka vain rahastaa mainstream-kulttuurilla, näivettyy kehitys väkisinkin.
Nyky-Suomi haluaa sliipata ulkokuorensa ja tehdä musiikista vientituotteen. Nightwish, Lordi tai muut eivät kuitenkaan synny tyhjästä, vaan ne tarvitsevat ammennettavakseen laajan ja vivahteikkaan kulttuurielämän, johon mahtuu myös vähemmän salonkikelpoista ja epäkaupallisempaa ainesta. Ajatus kulttuurielämästä, joka koostuu vain terävimmästä kärjestä on yhtä järjetön kuin DDR:n urheilusysteemi. Kohta varmaan lahjakkaat muusikot viedään koulutusleireille, jossa heistä koulitaan hittilistojen valtiaita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
